Rock/Paper/Scissors - Ruokaa ja olutta - Osa 2

RPS Brewingin juomia


Kaupallinen yhteistyö: RPS Brewing

Toisessa osassa tutustumme kahteen uuteen RPS:n olueen ja yhteen lonkeroon. Lime & Ginger Wheat ale on vehnäolut, jossa on nimensä mukaisesti sekä limeä että inkivääriä. Vehnäolut on parhaimmillaan kevyen ruoan ja kalan kanssa ja tämän RPS:n vehnäoluen voi viimeistellä tarjotessa limeviipaleella pullon suulla. The Lizard NEIPA on hedelmäinen olut, joka toimii hienosti aasialaisen ruoan kanssa. Tämä onkin yksi minun omista lemppareistani RPS:n tuotteista. Concrete Juice on long drink juoma, jossa on giniä sekä greippiä ja verigreippiä.


Lime & Ginger Wheat ale

Limemäinen vehnäolut sopii täydellisesti miedosti savustetun kalan kanssa. Tässä ohjeessa kalaa marinoidaan itämaisilla mausteilla ja tottakai limellä ja inkiväärillä. Tässä ohjeessa kannattaa olla tarkkana savun kanssa, sillä liika savuisuus peittää vehnäoluen hienon maun. Sopivan savun saa esimerkiksi savustuslaudan avulla grillissä savustaen.


Lime & Ginger smok'd salmon



Lime & Ginger smok'd salmon

n. 500 g lohta fileenä
suolaa

1 limen mehu
2 rkl raastettua inkivääriä
1 valkosipulin kynsi raastettuna
1/2 dl soijaa
2 rkl kalakastiketta
1/2 dl sweet chili sauce
1/2 dl öljyä
2 rkl fariinisokeria

Laita savustuslauta likoamaan veteen vähintään tunniksi. Sekoita kaikki marinadin ainekset kattilassa ja keitä noin 10 minuuttia kunnes seos paksuuntuu. Hiero lohen pintaan suolaa. Lämmitä grilli suoralle lämmölle 175-200 astetta. Laita lauta grilliin ja anna olla noin 5-7 minuuttia minkä jälkeen käännä lauta ja aseta kalapalat laudalle. Sivele kala marinadilla ja laita grillin kansi kiinni. Anna savustua noin 20 minuuttia ja sivele vielä lopuksi marinadia kalan pintaan.
Tarjoa vihersalaatin ja Lime & Ginger Wheat alen kanssa.




The Lizard NEIPA


NEIPA-oluet ovat vahvasti humaloituja ja hedelmäisiä oluita, joten niiden makumaailma sopii hyvin mausteisen ruoan kanssa. Tämä resepti on saanut vaikutteita niin paellasta kuin itämaisesta wokistakin. Ohjetta voi tuunata omien mieltymystensä mukaan ja tulisuutta voi säätää helposti chilin määrällä.


Wok'n'surf



Wok'n'surf

2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 chili
öljyä paistamiseen
1 paprika
1 porkkana
Kourallinen sokeriherneitä
Muutama retiisi
kalakastiketta

2 limeä
300-400 g valkokaalia
Chorizo-makkaraa
katkarapuja
simpukoita
valkoviiniä
n. 200 g nuudeleita
suolaa
mustapippuria
valkoviinietikkaa
soijaa
chilijauhetta

Pese simpukat huolellisesti juoksevan kylmän veden alla. Keitä simpukoita noin 4-5 minuuttia valkoviinissä. Heitä pois ne simpukat, jotka eivät avautuneet ja ota loput pois kattilasta sivuun. Pilko sipulit ja chili ja kuullota niitä hetki öljyssä. Parhaiten valmistukseen käy paella- tai wok-pannu. Lisää pannulle pilkotut paprika, porkkana, retiisi sekä kokonaiset sokeriherneet. PIlko kaali ja lisää lopuksi pannulle. Mausta kalakastikkeella ja yhden limen mehulla. Lisää pannulle viipaloitu chorizo-makkara sekä sulatetut katkaravut. Paista muutama minuutti kunnes katkaravut ja simpukat ovat kypsiä. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, kaada vesi pois kattilasta ja lisää nuudelit pannulle. Paista vielä pari minuuttia sekoittaen. Lisää lopuksi simpukat. Maista ja mausta halutessasi lisää valkoviinietikalla ja soijalla sekä chilillä. Koristele limen lohkoilla ja nauti kylmän NEIPAN kanssa.



Concrete Juice


Betonimehusta saa lämpimään kesäpäivään tai täyttävän aterian raikkaaksi päätökseksi loistavaa granitaa. Aikaa tähän menee muutama tunti, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä.



Concretegranita


Concretegranita
4 annosta

1,5 dl vettä
1 dl sokeria
2 verigreippiä
1 lime
1/2 pll Concrete Juice

Kuumenna vettä ja sokeria kunnes sokeri on liuennut. Jäähdytä seos. Raasta limen kuoresta raastetta ja purista 1 verigreipin mehu sekä limen mehu.  Lisää sokeriliemen sekaan puristettu mehu, limen kuoriraaste ja 1/2 pll Concrete Juicea ja sekoita. Kaada seos laakeaan metallivuokaan ja nosta vuoka pakastimeen. Noin 45 minuutin kuluttua aloita sekoittamaan seosta puolen tunnin välein, kunnes se lopulta näyttää nuoskalumelta. Anna granitan olla sitten vielä 2 tuntia pakastimessa. Raavi pois granita metallivuoasta lastalla tai haarukalla ja tarjoa greippipalojen kanssa. 

Kommentit

Blogin luetuimmat jutut