Halloweenin herkkuja




Hämähäkkipiirakat

Halloweenin vietto on Suomessa yleistynyt vuosi vuodelta ja mikä olisikaan mukavampi syy laittaa pöytä koreaksi ja järjestää teemajuhlat. Internet on täynnä huikeita ideoita Halloween-tyylisistä ruoista ja leivonnaisista. Esimerkiksi Pinterestistä ja Instagramista löytyy toinen toistaan karmaisevampia luomuksia.


Meidän Halloween-juhlissa oli ruokana hämähäkkipiirakoita, täytettyjä munia, valkosipulietanoita ja kurpitsa-pekonipiirakkaa. Jälkiruokana oli Graveyard-puddingia ja raadeltua täytekakkua. Naposteltavina oli lisäksi Poppamiehen tulisia perunalastuja ja teemaan sopivia karkkeja. Tervetulodrinkkinä oli lääkeruiskusta tarjottava likööri. Muita alkoholipitoisia juomia olivat MelonJellot ja hyytelödrinkit.








Raadeltu kakku

Täytetyt ällömunat

Halloweenin herkkupöytää. Etualalla hyytelödrinkit ja Graveyard puddingit.
Ylhäällä vasemmalla MelonJelloja ja hyytelöä eri muodoissa.

Valkosipulietanat Mikan valmistamina

Hämähäkkikoristeet ja kurpitsat koristavat Halloween-pöytää

Alkudrinkkinä tarjoillut veriplasmat ovat mustikkalikööriä lääkeruiskussa.
Alkoholiton versio on Kane's:in punaista limpparia.

Silmämunadrinkki syntyy ainakin Lidlissä myytävistä silmämuna-karkeista ja
Spritestä sekä vaaleasta vodkasta.

Kommentit

Blogin luetuimmat jutut