Dominican leivos


Dominican leivos on ensimmäinen kokonaan itse kehittelemäni leivos. Inspiraation leivokseen sain Dominikaanisen tasavallan makumaailmasta ja siellä suositusta Arepa-kakusta. Dominican leivos on suklaatäytteinen pehmeä keksi, jossa on makuina kookos, rommi ja pähkinä. Suklaatäytteen voi myös vaihtaa Nutellaan tai vaikkapa marmeladiin, mutta itse pidän eniten suklaasta. Tämä leivos on helppo ja nopea tehdä kahvipöydän herkuksi tai karibialaisen teemaillan jälkiruoaksi.

Dominican leivos


Dominican leivos
n. 14-16 kpl

1 prk kookosmaito
3 dl maissijauhoja
1,5 dl ruokokide- tai muscovadosokeria
2 kananmunaa
2 rkl rommia

1,5 dl pähkinärouhetta 
(esimerkiksi pistaasimanteli, saksanpähkinä tai manteli)


Täyte

100 g suklaata
3/4 dl kermaa

tai

Nutellaa

tai

marmeladia


Vatkaa ainekset tasaiseksi massaksi esimerkiksi vispilällä
Vatkaa kookosmaidon sekaan jauho, sokeri, kananmunat ja rommi. Lisää pähkinärouhe (voit käyttää myös suolaisia pähkinöitä, esimerkiksi pistaasimanteleita). Levitä seos tasaisen ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä.
Levitä täyte toiselle suorakaiteen muotoiselle puoliskolle

Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon kerma. Leikkaa levy kahteen yhtä suureen osaan ja leikkaa levyn reunat suoriksi. Levitä täyte toiselle puolikkaalle ja nosta toinen levyn puolikas sen päälle. Nosta levyt jäähtymään jääkaappiin. Kun levyt ovat jäähtyneet, leikkaa levyistä leivospaloja terävällä veitsellä.

Dominican leivos





Kommentit

Blogin luetuimmat jutut