Burgerin ABC



Kaupallinen yhteistyö: Carlson & Poppamies


Burgeri, Bursa, Hampurilainen, Purilainen. Rakkaalla ruoalla on monta nimeä, mutta nyt tämä välillä roskaruoaksikin haukuttu ja inflaation kärsinyt pikaruoka on enemmän pinnalla kuin koskaan. Ja kaikki tämä on grillauksen ansiota. Grillikesän ehdottomia hittejä on itsetehdyt burgerit, joiden sielunelämään pureudutaan tässä Burgerin ABC:ssä. Tässä tekstissä on ohjeet briossisämpylöille, kastikkeille, coleslawlle sekä kahdelle eri täytteelle eli perinteisille pihveille sekä Pulled Porkille.

Alusta loppuun itse tehtyinä burgerit ovat gourmeta parhaimmillaan ja vähän oikaisten ne ovat pikaruokaa helpoimmillaan. Parasta burgereissa on kuitenkin se, että ne on helppo tuunata mieleisekseen eri täytteillä tai lisäkkeillä.

Kuvien kattauksissa on käytetty Carlsonin tavaratalosta (www.carlson.fi) löytyviä astioita ja tarvikkeita. Poppamieheltä sain mausteita ja kastikkeita testiin ja niitä on myös käytetty alla olevissa resepteissä. Astiat ovat Iittalan ja Villeroy & Bochin sarjaa, lasi on Spiegelaun, pippurimyllyt Peugeotin ja muut somisteet ovat Carlsonin valikoimista.


Burgerin ABC


A = Ainekset
Tärkeintä onnistuneissa burgereissa on laadukkaat raaka-aineet. Käytä kunnollista rasvaista naudan jauhelihaa. Parasta on rotukarjan jauheliha ja rasvaa tulisi olla mielellään 20%. Suosi koostumukseltaan nauhamaiseksi jauhettua lihaa eikä vakuumiin tiukaksi pakattua. Sämpylöinä kannattaa käyttää briossisämpylöitä, joiden taikinassa on voita ja kananmunaa. Sämpylät voit tehdä itse tai jos haluat päästä helpommalla, niin osta laadukkaita briossisämpylöitä. Juustona käytä aitoa Cheddar-juustoa.

B = Burn
Paista pihvit kuumassa ja nopeasti. Saat kauniin paistopinnan ja pihvi jää sisältä meheväksi. Parhaan lopputuloksen saat, kun käytät hiiligrilliä ja halutessasi vielä hieman savulastuja. Näin saat aidon tulen ja savun maun pihviin. Grillaaminen onnistuu tottakai myös kaasugrillillä, mutta kannattaa silloinkin käyttää suoraa grillausta kovilla lämpötiloilla.

C = Custom
Tuunaa burgeri lisukkeilla, kasviksilla ja kastikkeilla. Niillä saat vaihtelua ja monipuolisuutta burgereihin. Voit lisätä vaikka paistettua kananmunaa, pekonia, homejuustoa tai chorizoa. Kasviksina toimii jäävuorisalaatin lehti, tomaatti, sipuli ja suolakurkku. Kastikkeet ovatkin sitten oma lukunsa, sillä niihin jokaisella on oma mielipiteensä ja suosikkinsa. Minun mielestäni parhaita ovat aioli tai sriracha-majoneesi, bbq-kastike ja paholaisen hillo, mutta toiset vannovat ihan vain ketsupin tai äärimmäisen tulisen chilikastikkeen nimeen.


Briossisämpylät

Briossisämpylöiden alla ovat Heirolin puutarjotin ja Arabian Mainio Sarastus keittiöpyyhe


4 isoa tai 6 pientä

50 g voita
1,5 dl maitoa
1/4 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 kananmuna
1 tl hunajaa
seesaminsiemeniä


Kuutioi voi ja jätä se pehmenemään huoneen lämpöön.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva sen joukkoon. Lisää myös suola, sokeri ja kananmuna ja sekoita. Lisää vehnäjauhot ja alusta taikinaa vähintään 10 minuuttia. Lisää pehmeä voi ja jatka vaivaamista ainakin toiset 10 minuuttia. Anna taikinan kohota liinan alla noin 1 tunti.

Leivo taikinasta pyöreitä sämpylöitä jauhotetulla pöydällä ja anna sämpylöiden vielä kohota liinan alla noin puoli tuntia. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät kananmunan ja hunajan seoksella ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia. Peitä valmiit sämpylät liinalla.





Maukas pikamajoneesi

Majoneesin voi toki itsekin alusta alkaen, mutta totta puhuen sekä Poppamiehen Majonen että Hellmann'sin Real Mayonnaise ovat niin hyviä, että olen päätynyt käyttämään näitä ja maustamaan majoneesin itse mieleisekseni.

Mausteinen pikamajoneesi on tarjoiltu Villeroy & Bochin New Wave dippikulhosta

1 dl valmista hyvää majoneesia (Poppamiehen Majonen)
1 tl Dijon-sinappia tai Poppamiehen American Classic Yellow sinappia
1 tl Srirachaa
1 valkosipulin kynsi
1/2 tl savusuolaa
1 rkl limen mehua

Silppua valkosipulin kynsi pieneksi ja lisää se muiden mausteiden kanssa majoneesiin ja sekoita hyvin. Anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia.




Paholaisenhillo

 Paholaisenhillo on tulisen makea kastike, joka sopii burgerin lisäksi hyvin kaiken grilliruoan ja etenkin rasvaisen makkaran lisukkeeksi.

Paholaisenhillon mausteena käytin Poppamiehen Roasted Garlic BBQ kastiketta


1 tlk tomaattimurskaa (esim. Mutti)
1/2 dl vettä
1 paprika
2 chiliä
1 sipuli
5 valkosipulin kynttä
2 rkl BBQ-kastiketta, esimerkiksi Poppamiehen Roasted Garlic BBQ Sauce
1 tl suolaa
Mustapippuria

Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Viipaloi chili siemenineen ja silppua sipuli valkosipulin kynnet. Kaada tomaattimurska kattilaan ja lisää kaikki ainekset mausteineen. Anna kiehua hiljalleen puoli tuntia.

Lisää kattilaan:

1/2 dl omenaviinietikkaa
2,5 dl hillosokeria

Kiehauta uudelleen ja purkita sitten hillo puhtaisiin purkkeihin. Paholaisenhillo säilyy hyvin jääkaapissa, kunhan purkit ovat puhtaita. Marttojen nettisivuilta löytyy hyvä ohje säilykepurkkien puhdistamiseen: https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/sailonta/puhtaus-on-puoli-sailyketta/




Sinappinen Coleslaw

Coleslaw on hyvä lisäke grilliruoalle tai maistuva täyte pulled pork burgereihin. Käytin tässä ohjeessa Poppamiehen American Classic Yellow sinappia ja kananmunatonta Majonen -majoneesia.

Sinappinen Coleslaw on tarjoiltu Iittalan Teema mini tarjoilusetiltä. Ainesosina käytin Poppamiehen Majonen -majoneesia ja American Classic Yellow sinappia 


2 porkkanaa
2 salottisipulia
100-200 g kaalia
2 rkl ruokokidesokeria
120 g smetanaa
2 rkl Poppamiehen American Classic Yellow sinappia
2 rkl Poppamiehen Majonen -majoneesia (myös tavallinen majoneesi käy)
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl suolaa

Raasta porkkana ja pilko sipuli. Suikaloi kaali juustohöylän avulla suikaleiksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin.




Pihvit ja burgerin kasaaminen

Pihvit valmistuvat pelkästä jauhelihasta. Siihen ei tarvitse sotkea kananmunaa tai muitakaan aineksia, sillä jos liha on riittävän rasvaista, niin pihvit kyllä kestävät kasassa. Mausteiksi riittävät pelkästään suola ja pippuri ja niitäkään ei sekoiteta jauhelihan joukkoon, vaan ne ripotellaan valmiiden pihvien päälle.
Älä vaivaa jauhelihaa liikaa. Kostuta kätesi ja muotoile jauhelihasta pihvit. Kätevä apuväline hienojen pihvien tekemiseen on hampurilaispihvipuristin, jonka avulla saat tasaisia ja samankokoisia pihvejä.


Burgeri on tarjoiltu Villeroy & Bochin New Wave -lautaselta.

naudan jauhelihaa (rasvaa n. 20%)
suolaa
mustapippuria
Cheddar-juustoa
sämpylät
maustettua majoneesia
jäävuorisalaattia
tomaattia
sipulia
suolakurkkua
paholaisenhilloa tai muuta kastiketta



Kûchenprofin hampurilaispihvipuristimella saat helposti tasaiset pihvit. Alla on Fiskarsin Functional Form koivupuinen leikkuulauta.


Sopiva koko pihville on 120-180 g. Paina pihvin keskelle pieni kuoppa tai paina pihviä lastalla ritilää vasten, jotta pihvi ei pullistu liikaa grillissä, vaan se kestää tasaisena.

Paista pihvit kuumassa grillissä. Parhaan maun saat hiiligrillissä tai aidolla tulella. Itse tykkään laittaa hiilien sekaan pari savustuspalikkaa antamaan savua grilliin, jolloin pihviin tulee kunnollinen savun ja aidon tulen maku. Paista pihviä muutama minuutti ja käännä, kun pinta on kauniin ruskea. Rouhi myllystä pinnalle mustapippuria ja suolaa. Paista taas muutama minuutti ja mausta myös toinen puoli. Laita pihvin päälle Cheddar-juuston viipale ja anna sen vielä sulaa hetki grillissä.

Muista aina välillä sulkea grillin kansi, jotta lämpö kestää kuumana koko grillissä. Älä paista pihviä liian kuivaksi, vaan se jäädä sisältä hieman punertavaksi, sillä pihvi jatkaa vielä kypsymistään grillistä poisoton jälkeenkin.

Parhaan maun pihveihin saat hiilellä tai puulla grillaten, mutta kyllä kaasugrillissäkin hampurilaiset onnistuvat.


Lämmitä lopuksi halkaistut sämpylät grillissä. Sivele sämpylän molemmat puolikkaat maustetulla majoneesilla. Asettele pohjalle jäävuorisalaatin lehti ja sen päälle pihvi. Seuraavaksi voit laittaa tomaattiviipaleen, sipulirenkaita ja suolakurkkua. Lusikoi päälle paholaisenhilloa ja nosta sämpylän kansi päälle. Jos haluat lisää tulisuutta, niin lisää burgerin sisään Poppamiehen tulisia chilikastikkeita.


Burgeri on helppo pitää kasassa Küchenprofin bambupuisella tikulla. Tarjoile burgerit haluamasi lisukkeiden kera kuten esimerkiksi Sinappisen Coleslawn ja maalaisperunalastujen sekä edellä tehtyjen kastikkeiden kanssa.

Lisukkeina maalaisperunalastuja, sinappista Coleslawta, paholaisenhilloa ja mausteista pikamajoneesia.

Tulisuutta burgereihin saat Poppamiehen chilikastikkeilla, joista löytyy voimakkuusasteita miedoista aina supertulisiin asti. Taustalla näkyy Weberin Master-Touch GBS 57cm pallogrilli, jolla edellä mainitut burgerit on paistettu. 


Pulled Pork burgeri

Pulled Pork on jauhelihapihvin sijaan hyvä täyte burgeriin. Tämä jo perinteiseksi muodostuneen grilliherkun valmistaminen vie aika paljon aikaa, mutta valmistus on helppoa. Paistoaika on useita tunteja, mutta grillauksessahan parasta onkin odottelu ja lämpötilan tarkkailu. 

Pulled Pork burgeri on tarjoiltu Iittalan Teema Duo Harmaa -lautaselta.

Possun niskaa eli kassleria
rub-mausteseosta (esimerkiksi Poppamiehen Slow Food Rub)
kostutukseen omenasiideriä tai omenamehua
bbq-kastiketta

Poista lihasta isommat rasvakerrokset tai kovat rasvapaakut. Hiero pintaan rub-mausteseos ja kostuta pinta omenasiiderillä tai -mehulla. Nosta liha epäsuoraan lämpöön grilliin, jonka lämpötila on noin 110 astetta. Jos grillaat hiiligrillillä, niin voit lisätä hiilien päälle pari puupalasta savua tuottamaan. Laita lihaan lämpömittari ja anna lihan olla grillissä kunnes lämpötila on noin 80 astetta. Kostuta lihaa omenasiiderillä koko grillauksen ajan noin tunnin välein. Kun lämpötila on saavuttanut tuon 80 astetta, niin kääri liha folioon ja laita se takaisin grilliin. Kun lihan sisälämpötila on 90 astetta, niin ota liha pois grillistä ja laita se pyyhkeen sisään vetäytymään noin puoleksi tunniksi. Minulla yhden kilon painoinen lihapala oli grillissä noin neljä tuntia.


Lihan pintaa kannattaa kostuttaa koko grillauksen ajan esimerkiksi omenasiiderillä tai  -mehulla. Lihassa on Weberin  iGrill -lämpömittari, jonka avulla on helppo seurata lihan lämpötilaa omasta matkapuhelimesta.

Küchenprofin pulled pork haarukoilla revit lihan helposti oikean kokoisiksi säikeiksi.


Revi liha suikaleiksi joko pulled pork -haarukoiden tai tavallisten haarukoiden avulla. Sen jälkeen lisää lihan sekaan bbq-kastiketta. Nyt käytin Poppamiehen uutta Cherry & Cola BBQ kastiketta, josta tuli makea makuvivahde lihaan. Minä käytin yhden kilon lihapalaan noin yhden desilitran bbq-kastiketta. 


Poppamiehen Cherry & Cola BBQ kastike on makean kirsikkainen kastike, joka sopii hyvin Pulled Porkin sekaan.

Lämmitä sämpylät grillissä ja voitele ne majoneesilla. Laita pohjalle salaatinlehti ja sen päälle Pulled Porkia. Lihan päälle laita sipulia, tomaattia ja suolakurkkua sekä sinappista Coleslawta. Viimeiseksi laita sämpylän kansi päälle ja tue burgeri tikulla. 






Kommentit

Blogin luetuimmat jutut